Etusivu
 Yhteystiedot
 Pylkön tapahtumia
 Info
 Vapaa-aika
 Sos. - ja terv.palvelut
 Tekniset palvelut
 Elinkeino
 Sivistyspalvelut
 Nikkaripaja
 Yritykset ja palvelut
 Yhdistykset ja järjestöt
 Seurakunta

01.02.2010

Lääninhallituksen tehtävät jakautuivat vuodenvaihteessa useaan eri virastoon

Länsi-Suomen lääninhallituksen tiedote - muutos näkyy myös asiakkaille


Aluehallinnon muutos näkyy käytännön muutoksina myös asiakkaille, kun lääninhallitusten tehtävät siirtyvät
uusille aluehallintoviranomaisille sekä eräille keskusvirastoille 1.1.2010. Tehtävät jakautuvat
aluehallintovirastoille (AVI), Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille (ELY), Terveyden ja
hyvinvoinnin laitokseen (THL), Valviraan, Valtakunnanvoudinvirastoon, Poliisihallitukseen ja maakuntien
liitoille.

Suuri osa tehtävistä aluehallintovirastoihin

Merkittävä osa Länsi-Suomen lääninhallituksen tehtävistä siirtyy Lounais-Suomen aluehallintovirastolle
(Varsinais-Suomi ja Satakunta) ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle (Keski-Suomi, Pirkanmaa,
Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa). Uusien virastojen päätoimipaikat sijaitsevat Turussa ja
Vaasassa entisten lääninhallitusten tiloissa. AVIt edistävät perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista,
peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä
terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä omilla toimialueillaan.

Tehtäväsiirtoja muihin virastoihin

Lääninhallituksen liikenneosaston tehtävät ja henkilöstö siirtyvät kokonaisuudessaan ELY-keskuksiin, ja
muodostavat tiepiirien kanssa liikenne- ja infrastruktuuri –vastuualueen. Liikenneasioita, kuten esimerkiksi
joukkoliikenneasioita ja taksilupia, hoidetaan vastaisuudessa Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Keski-Suomen
ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksissa.

Sivistysosaston kirjasto-, nuoriso- ja liikunta-asiat, oppilaitosrakentamista koskevat asiat, ammatillisen
koulutuksen ennakointi, ESR-rakennerahastotehtävät ja näitä kaikkia tehtäviä hoitava henkilöstö siirtyvät
ELY-keskuksiin yhdessä TE-keskusten henkilöstön kanssa. Uusi elinkeinot-, työvoima, osaaminen ja
kulttuuri –vastuualue löytyy kuudesta ELY-keskuksesta (Varsinais-Suomi, Satakunta, Pirkanmaa, Keski-
Suomi, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa). Sivistysosastolla hoidetut EAKR- tehtävät siirtyvät maakuntien
liittoihin.

Lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosastolla aiemmin olleet oikeuslääkintään liittyvät tehtävät ja niitä
hoitava henkilöstö siirtyvät Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen.

Oikeushallinto-osaston ulosottoasiat ja niitä hoitava henkilöstö siirtyvät 1.1.2010 perustettavaan
Valtakunnanvoudinvirastoon.

Uudet yhteystiedot

Uusien virastojen yhteystiedot löytyvät 4.1.2010 alkaen verkko-osoitteista www.avi.fi ja www.ely-keskus.fi
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@avi.fi ja etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Lounais-Suomen aluehallintoviraston uusi puhelinnumero on 020 636 1050
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston puhelinnumero on 020 636 1060
ELY-keskusten valtakunnallinen kutsunumero on 020 63 60000

27.05.2010
» Pylkönposti
21.04.2010
» Saarijärven Seudun Yrityspalvelu Oy:ssä käynnistyi huhtikuussa Hevosvoimaa –esiselvityshanke
11.03.2010
» Saarijärvi-visa tietopeli pelattavissa
01.02.2010
» JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN PARANTAMISESSA ON VAIHTOEHTOJA
01.02.2010
» Lääninhallituksen tehtävät jakautuivat vuodenvaihteessa useaan eri virastoon
13.01.2010
» palveluita
11.01.2010
» Pylkön ääni -asukastoimikunta
11.01.2010
» Vuoden 2009 yrittäjä
02.12.2009
» Kylän kukko
 
© 2005 Pylkönmäen kunta. | Servia Kotisivut™